Noniin, nyt on talviloma takana päin ja huomenna on paluu arkeen ja töihin. Pakko sanoa, että jos saisin valita, niin
jatkaisin kyllä elämääni samalla tavalla, kuin viime viikollakin! On ollut niin kivaa, kun on saanut liikuttaa hevosen päivittäin ja puuhailla muutenkin itsekseen kaikkea mukavaa välittämättä aikatauluista.
Käytiin aamulla ”puolen perheen” voimin tallilla. Muru tuli Nuppu koiran kanssa mukaan. Käytiin kävelemässä maastolenkki. Nuppu sai juosta villinä ja vapaana metsäosuudella, jossa ei ole asutusta ja voi, että kuinka se nautti! Pitkästä aikaa se sai ihan jakamattoman huomion ilman Möhkistä itselleen (Möhkis jätettiin kotiin, koska se raukka paleltuu näillä pakkasilla). Donnakin oli ihan hyvän tuulinen, mitä nyt muutaman kerran suuttui siitä, että pysähdyttiin ja kun olisi pitänyt mennä eteenpäin, pakitti ojaan mielenosoitukseksi. Lenkki oli kuitenkin kiva ja oli mukavaa, kun muru tuli mukaan.
Kotona katsottiin vielä suomalainen elokuva ja kävin illalla kaverin luona kyläilemässä.
Se olis sitten kohti arkea taas!