Formula 1 VPN-Suomi

Elämää päiväkirjan muodossa

”Viina on viisasten juoma”

06.11.2011, tiiuli

Olen melko pitkään vältellyt tilaisuuksia, joissa otetaan alkoholia paljon. Perustelen sitä aina sillä, että mun ei nykyään tee mieli örvellellä kännissä ja tehdä sitten vielä jotain tyhmää, kun oma todellisuudentaju hämärtyy ja kaikki näyttää ja kuulostaa erilaiselta humalaiselta käsin. No… meillä oli ne työpaikan joka vuotiset riennot eilen ja homma vähän kuin repesi käsistä (kiitos varmaankin muutaman ensimmäisen ilmaisen drinkin) ja pian huomasinkin, että ohhoh, aika monta mennyt ja vähän keikuttaa, olo oli kuin Ruotsin laivalla viime vuonna, kun olimme laivan toiseksi parhaimmassa hytissä ja oli melkoinen syysmyrsky meneillään. Hytti laivan yläosassa ei tuntunutkaan sen keikkumisen jälkeen ihan niin kivalta ajatukselta.

Heräsin krapulan huuruiseen aamuun. Olo oli aivan karmea ja elävästi hiipi mieleeni ajatus, että juuri tätä olen koittanut välttää ja just tämähän onkin se syy, miksi ei alkoholilla läträämäinen kiinnosta isommassa mittakaavassa. Ehkäpä sitä välillä sitten vaan tarvitsee muistutusta näistäkin asioista, tätä en meinaan toista pitkiin aikoihin. Toisinaanhan sellainen nollaus onkin ihan tarpeen ja mukavaa, mutta tämän päiväinen olotila onkin sitten hauskuudesta maksettava hinta. Hotellilla koitin syödä mahdollisimman tukevan aamupalan, juoda mehuja, mutta silti mulla oli koko automatkan sellainen olo, että onneksi en sentään saanut aamiaista ulos… kotona linnottauduin kärsimään sohvalle ja pohtimaan eilistä ja menneiden vuosien firman juhliamme.

Linnut munii edelleen (perkele). Taas tipahti muna häkin lattialle oksalta.  Nyt päätin, että ostan niille tuollaisen UV-lampun, josko ne ei saa tarpeeksi sitä valoa ja kuvittelevat tuon kaappinsa olevan sopiva suurensuuri pesä… ihan viimeisenä vaihtoehtona harkitsen vasta hormoonipiikkiä eläinlääkäriltä. Koitan nyt vaan tarjoilla paljon aktiviteettia ja tekemistä, niin josko ne siitä keskittyisivät vähän muihin touhuihin (toivottavasti).


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *